Miten asukasosallisuus voisi parhaiten toteutua jo suunnitteluvaiheessa? Mitä aitoa hyötyä erilaisista vuorovaikutuksen menetelmistä on ja milloin on paras hetki jalkautua tai virittää keskustelua suunnitelmista? Entä miten ketterästi isot rakennusyhtiöt jalkautuvat keräämään tietoa suunnittelun tueksi?

Eelis Rytkönen (NCC) ja Linda Wiksten (YIT) keskustelivat osallisuudesta ja vuorovaikutuksesta Päivi Raivion (Parkly, RaivioBumann) kanssa yhteisen tavoitteen äärellä: merkityksellisen osallisuuden tuominen yhä vahvemmin ja monipuolisemmin osaksi kaupunkikehittämistä.  

Asukasosallisuus lisää parhaimmillaan ymmärrystä, edistää tiedonjakoa ja tunnistaa alueelle tai yhteisölle ominaisia elementtejä. Toimien ajoitus on tärkeässä osassa ja ajoitusta määrittää muun muassa se, mitä tietoa halutaan kerätä. Linda ja Eelis pureskelivat kysymystä siitä, miten asukasosallisuutta voisi parhaiten toteuttaa esimerkiksi uusilla alueilla tai rakennushankkeissa jo suunnitteluvaiheessa? “Nostaisin esiin eri näkökulmia: miten olemassa olevat asukkaat ajattelevat tulevista muutoksista? Entä miten uudet asukkaat, jotka saapuvat jostain muualta, voitaisiin saada mukaan? Ja toisaalta myös se, kuinka yhteisöllisyyttä tuetaan, kun rakennus on valmistunut.” Linda sanoo. “Myös hankkeen mittakaavalla on merkitystä: riippuu paljon siitä, onko kyseessä joku iso alue vai joku pienempi tila, aukio tai kadunpätkä tai vaikka asukastila”, Eelis jatkaa. Keskustelu osuukin heti asian ytimeen: osallisuus ja vuorovaikutus on todella monitahoinen asia, jossa hankkeen sisällöllä, ajoituksella ja tavoitteilla on suuri merkitys siihen, miten osallisuutta tulisi työstää.

Monitahoisuus ja kompleksisuus tekevät osallisuudesta haastavaa, mutta toisaalta äärimmäisen kiinnostavaa. Osallisuus kulkee erilaisissa hankkeissa on väistämättäkin prosessinomaisesti, sillä erilaisia oletuksia, keinovalikoimia ja ideoita tulee peilata hankkeeseen, sen paikkaan ja yhteisöön ja olla valmis muutoksiin ja kuulla erilaista palautetta, ideoita ja toiveita herkällä korvalla. Viimeksi mainittu onkin yksi tärkeimpiä työkaluja osallisuushankkeissa toimiville tahoille. 

Ilmapalloista pop-up -toimistoihin

Vuorovaikutuksen ja osallisuuden rakentamiseen löytyy monia keinoja ja alustoja ja uusia keinoja kokeillaan koko ajan. Digitaalisilla kyselyillä voidaan tavoittaa satoja ihmisiä, kuten NCC:n Savonkadun kohteessa, jossa kerättiin jopa 800 vastausta kaupunkilaisilta. Sen lisäksi NCC haastatteli 350 kaupunkilaista. Iso otos antaa kattavan kuvan alueen kehittämiseen liittyvistä aiheista ja auttaa identifioimaan erilaisia fokusalueita ja pääteemoja, mutta toisaalta myös erilaisia nyansseja. Eelis mainitsee, että kyselyjen kautta näkyy myös muutosvastaisuutta ja nostaa esiin, että erilaisten huolien ja kuumien perunoiden käsittelyyn tarvitaan vuorovaikutuksellisempia metodeja ja aitoa kohtaamista, kuten kaupunkikävelyitä. AR-visualisoinneilla voidaan taas näyttää hyvinkin havainnollisesti sitä, miltä tuleva alue näyttää.

Jalkautuminen tilaan tai paikkaan voi olla monenlaista: esimerkiksi YIT:n tuulivoimahankkeissa, joissa on havaittu erityisesti tarvetta vuorovaikutukselle, on toteutettu pop-up -toimistoja, jotka toimivat infopisteinä ja “yhtenä luukkuna” hanketta koskeville aiheille. Pop-up -toimistot ovat hyvä esimerkki suunnitteluvaiheen vuorovaikutuksesta,  jalkautumisesta ja näkyvästä läsnäolemisesta, jotka voivat tavoittaa laajasti eri sidosryhmiä. Myös Savonkadun hankkeessa pyöriteltiin kontti-ideaa. Eelis kertoo, että tavoitteena oli tehdä kontti, joka infon lisäksi tuo jotain lisäarvoa alueen asukkaille, esimerkiksi tavaralainaamo. Lopulta konttiajatus ei kuitenkaan tuntunut oikea-aikaiselta, kun hankkeen laajemmat aiheet ja erityisesti kaupunkilaisia askarruttavien kysymysten käsittely oli kesken. Vuorovaikutuksellinen alusta voi olla myös jotain, joka jakaa tietoa ja parantaa ympäristöä jo ennen hankkeen alkamista. Parklyn ja BureauBuitendienstin projektissa Groningenissa, toimistokeskittymän laaja kehitys on jo alkanut viihtyisillä taskupuistoilla ja muutoksen näkyväksi tekeminen on tehokas keino viestiä hankkeesta. 

Vuorovaikutus ja kohtaamiset ovat arvokkaita jo itsessään: “Erilaiset jalkautumiset ovat oiva keino osoittaa, että isoilla gryndereilläkin on kasvot — tätäkin työtä tekevät ihmiset. Kun iso hanke tai toimija saa kasvot, keskustelua on helpompi käydä. Hatsinanpuiston hankkeessa Leppävaarassa keräsimme kauppakeskus Sellossa kaupunkilaisten näkemyksiä 3D-printattujen mallien avulla. Syntyi paljon kiinnostavaa keskustelua ja tiedonjakoa. Suurin osa kävijöistä osui paikalle aivan sattumalta.” Eelis kertoo. Savonkadun hankkeessa kaupunkilaiset ehdottivat hauskaa keinoa havainnollistamaan ilmapalloilla talojen reaalikorkeuksia, mutta aina tuuliolosuhteet eivät osu kohdalleen…tai kaupunkikävelyllä keskustellaan syvältä sateenvarjojen suojista.

Olemme yhtä mieltä siitä, että keskustelut ovat yleensä rakentavampia kasvotusten, kuin esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa ja jatkokysymysten kautta pääsee käsittelemään aiheita syvällisemmin. Jalkautumisen tai vuorovaikutuksen alustoja voisi kokeilla rohkeasti erilaisissa tiloissa. Myös julkisessa tilassa voidaan kerätä tietoa monipuolisesti alueen suunnittelun tueksi, kuten Malmin placemaking-projektissa, osana Ylä-Malmin torin kehittämistä ja Malmin kaupunkiuudistushanketta.

Toisinaan erilaiset vuorovaikutukselliset teot ja keinot voivat olla myös varsinaisesta hankkeesta irrallisempia toteutuksia ja pääpaino on mahdollistamisessa. Esimerkiksi YIT on tarjonnut tyhjän kiinteistön Ukrainan avustuskeskuksen käyttöön ja Lentolassa Vantaalla tyhjä tontti muuntui väliaikaiseksi frisbeegolfradaksi. 

Vuorovaikutus on tiedon jakamista ja välittämistä

Osallisuuden monitahoisuus on yksi keskustelumme läpileikkaavia teemoja. “Toisaalta”-sana toistuu keskustelussa useasti: osallisuuden ja vuorovaikutuksen metodeja, tarkoitusta ja ajoitusta on arvioitava aina hankekohtaisesti ja muuttujia on paljon. Ei ole myöskään ihme, että kaupunkilaisilla on välillä vaikea hahmottaa kuka tekee, mitä ja milloin ja mihin ylipäätään voi vaikuttaa. Linda on aiemmin työskennellyt Helsingin kaupungilla ja huomaa eron kaupungin ja rakennuttajan roolin välillä: huolet esimerkiksi alueen muutoksista kohdistuvat pääasiassa kaavoittajaan, kaupunkiin ja poliitikoihin. Rakennuttajan rooli toteuttavana tahona on erilainen ja rakennusvaiheessa viestiminen on suoraviivaisempaa informaation jakamista. Toisaalta siihenkin voisi miettiä luovia keinoja, jotka tavoittavat kaupunkilaisia monipuolisesti. Linda nostaakin esiin, että monesti mietitään vain yhtä keinoa, mutta keinoja voisi yhdistellä ja ne voivat limittyä enemmän. Luovilla keinoilla voitaisiin tavoittaa kaupunkilaisia monipuolisemmin.

NCC:n aluekehityskohteessa on pohdittu erilaisia väliaikaistoimintoja, mutta hallinnointi ja toiminnan kuratointi vaatisi uudenlaisia rooleja, kuten esimerkiksi yhteisömanageria ja sopivin malli on vielä kehittämisen alla. Asukastilojen kehittäminen on viime vuosina edennyt hyvään suuntaan asukkaiden toiveisiin vastaten: esimerkiksi Triplassa YIT on keskittänyt asukastiloja isommaksi kokonaisuudeksi ja tukenut asukkaiden organisoitumista esimerkiksi tapahtumien järjestämisen osalta. Tällä on vaikutusta pitkällä tähtäimellä niin yhteisöllisyyteen kuin tilojen käyttöasteeseen.

Keskustelemme myös siitä, miten esimerkiksi liiketilaan aluetta elävöittäväksi suunniteltu konsepti voisi läpäistä pullonkaulana olevat hallinnointihaasteet. Kun taloyhtiö siirtyy rakennuksen valmistuttua hallinnoimaan tilaa, ei aiottu konsepti välttämättä toteudu, jos taloyhtiöllä ei ole näkemystä tilan käytöstä tai resursseja tilan toiminnan kuratoimiseen. Liiketilojen konseptointiin ja “elävöittävään ylläpitoon” liittyvän tiedon jakamisessa taloyhtiöille on siis myös työsarkaa.  

Osallisuus lisää ymmärrystä

Kaupunkikehittäminen on laaja-alaista yhteistyötä ja YIT:n aluekehityshankkeissa pyritään saamaan kiinteistönomistajia aktivoitua alueen uudistamiseen. Linda kertoo, että näin on toimittu esimerkiksi Hakunilassa ja Soukassa: työ on jalkautuvaa ja pyrkii kokoamaan sidosryhmät yhteisen vision taakse ja sen kehittämiseen. “On olennaista, että toimia koordinoidaan, ja että pystyttäisiin jakamaan yhteinen näkemys mahdollisimman hyvin. Tarvitaan myös ymmärrys siitä, miten hankkeissa päästään maaliin ja mitä matkan varrella on odotettavissa, esimerkiksi rakennusajan työmaiden osalta”, Linda kertoo. 

On haastavaa viestiä tai kerätä toiveita jostain, jota ei vielä ole. Olemme yhtä mieltä siitä, että joku kehys tai pohja, tai esimerkiksi viitesuunnitelma on hyvä olla keskustelun pohjana kuitenkin niin, että suunnitelmiin voi aidosti vaikuttaa. Eelis pohtii, miten voisimme parhaiten jakaa tietoa asukkaille siitä, miten pitkät prosessit etenevät ja missä vaiheessa on mahdollista olla mukana vaikuttamassa? Linda nostaa esiin suunnittelun parametrit: on lukittuja parametrejä, joiden täytyy toteutua, jotta hanke etenee. Sen lisäksi on erilaisia avoimia parametrejä, joihin voidaan tuoda lisätietoa, ideoita vuorovaikutuksen kautta. “Miten voisimme parhaiten viestiä esimerkiksi avoimista parametreista suunnittelun suhteen?” Linda miettii. 

Osallisuuden ja vuorovaikutuksen kehittämisen ja merkityksellisyyden vuoksi myös tärkeää pohtia sitä, miten voidaan dokumentoida tai osoittaa jälkikäteen, miten vuorovaikutus on vaikuttanut suunnitteluun tai hankkeeseen. Etenkin pitkäkestoisissa hankkeissa tämä on haastavaa. Voisiko esimerkiksi infografiikalla tehdä tätä näkyvämmäksi?

Kaupunkilaiset monipuolisesti mukaan

Keskustelemme pitkän tovin kaupunkilaisista, asukkaista ja osallisuudesta. “Entä miten nostamme esiin yritykset ja työntekijät?” Linda huikkaa. Yritykset ja niiden toimitilat liikuttavat isoja määriä ihmisiä eri alueille ja työympäristöillä ja -yhteisöillä on valtavan suuri merkitys, myös korona-ajan etätyöskentelyn jälkeen. YIT:n Workery+ toimistotiloissa on panostettu yhteisöllisiin tapahtumiin, jotka tuovat ihmisiä yhteen. Esimerkiksi Vallillassa yritysyhteisöt ovat olleet mukana myös alueen kehittämisessä. Vuorovaikutus voi auttaa myös verkostojen luomisessa. Myös NCC:llä yritysten kanssa on tehty tiivistä yhteistyötä ja muun muassa 40:n yrityksen haastattelu on tuottanut paljon tietoa siitä, mitä toimistoympäristöiltä toivotaan.

Myös eri-ikäisten ja taustaisten kaupunkilaisten osallistumisen mahdollisuuksia ja keinoja on tärkeää tarkastella ja kehittää. Miten käsitellä laajoja ja abstrakteja aiheita ymmärrettävästi? Entä kuinka tavoittaa nekin, jotka eivät ajaudu esimerkiksi verkkokyselyiden pariin? Päivi on projekteissaan työstänyt paljon lasten ja nuorten osallisuutta muun muassa kaupunkitilojen kehittämisen suhteen. Vuorovaikutus on nuorempien kaupunkilaisten kanssa hyvin erityyppistä: toiminnallisempaa, eri mittakaavassa ja sisältää paljon luovien metodien käyttöä. Myös pelillistäminen on oiva keino vuorovaikutuksen lisäämiseen.   

Kaupunkilaisten omille aloitteille ja omaehtoiselle osallistumiselle tulisi myös olla monipuolisesti kanavia olemassa. Parhaimmillaan ruohonjuuritason aloitteille löytyy sallivuutta ja ne täydentävät ylhäältä alas aloitteita – molempia tarvitaan. Kampusalueita tutkinut Eelis on huomannut esimerkiksi Aallon kampuksen opiskelijalähtöisen toiminnan ja ylhäältä alas suuntautuvien aloitteiden synnyttäneen ainutlaatuisia synergioita ja tapahtumia, kuten Slushin. 

Mallia maailmalta

Keskustelemme vielä tovin inspiroivista esimerkeistä, joihin olemme törmänneet maailmalla. Päiviä inspiroi erityisesti osallisuuslakko, josta kuuli taannoin hollantilaiselta kaupunkikehittäjältä Dirk de Jagerilta (STIPO). Täydennysrakentamishanke oli vastatuulessa K-buurt -naapurustossa, Amsterdamissa, jossa asukkaat saivat tarpeekseen vuorovaikutusprosessista ja järjestivät osallisuuslakon. Lakko ratkaistaan neuvottelemalla ja tuloksena koko prosessi aloitettiin puhtaalta pöydältä. Uusi prosessi johti asukkaiden myötämieliseen suhtautumiseen alueen kehittämiseen, joka nousi uudelle tasolle: asukkaat toivoivat nimenomaan opiskelijoita alueelle ja suunniteltujen asuntojen määrä nousi (pienen pyörremyrskyn läpikäyneen) asukasosallisuusprosessin aikana. 

Linda kertoi opintomatkastaan Lyonissa Ranskassa La Duchère -lähiössä. Huonomaineinen, 60-luvun modernistinen lähiö päätettiin uudistaa massiivisella kaupunkirakenteen muutoksella: uusi inhimillisen kokoinen keskusta, viihtyisiä aukioita ja lähipalveluiden kehittämistä. Alueen muutosprosessiin kytkettiin hyvin vahvasti paikalliset kulttuuritoimijat ja tästä syntyi vaikuttavaa, alueen traumoja pureksivaa toimintaa, syvällistä aiheiden käsittelyä ja monipuolisesti erilaista taidetta. Kaupunginosassa oli myös kehittämishankkeen oma toimipiste, joka pysyi alueella niin kauan kuin muutos oli käynnissä. Helsingin kaupunki on hyödyntänyt tätä mallia ja Linda ehdottaakin, että pehmeitä keinoja tuodaan lisää aluekehittämisen aiheiden käsittelyyn. Kulttuuri- ja taidetoimijayhteistyötä on hyödynnetty myös Malmin ja aiemmin Meri-Rastilan placemaking-projekteissa.

Eelis kertoo muutaman esimerkin: Göteborgissa on uusi Masthuggskajen niminen alue, jossa on myös yksi NCC:n toimistorakennus. Alue on rakennettu “sikäläisen Kallion” viereen ja poikkeuksellista kyllä, paikallinen juurevuus ja uusi kerrostuma on saatu kohtautettua todella hyvin. Eikä siinä vielä kaikki: alueen kehittäjä sai kerättyä koko kiinteistönomistaja- ja kehittäjäkonsortion yhteen, jotka yhdessä linjasivat, että alueen kivijalkatiloihin tulee matalan vuokratason tiloja. Muun muassa luovan alan toimijoita on saatu tiloihin vuokralaisiksi eri puolille aluetta ja taide näkyy myös julkisivuissa. Alue on rakennettu paikallisen kestävyyssertifikaatin mukaan ja kyse on myös sosiaalisesta kestävyydestä: matala vuokrataso ja kerroksellisuus ovat pysyvästi osa alueen ydintä. Eelis korostaakin, että tämän tyyppiset esimerkit on sellaisia, joista parhaat opit pitäisi saada myös Suomessa käyttöön.

Kaikkia näitä esimerkkejä tietyllä tapaa yhdistää onnistunut rinnakkaiselo tai toisaalta hyvä “hankautuminen”, jossa kaupungin eri kerrostumia on saatu limitettyä luontevasti yhteen. Tämä “hyvä hankautuminen” taitaakin olla osallisuuden syvintä ydintä! 

Pohdimme yhdessä vielä, että vuorovaikutuksella on itsessään jo arvoa: sillä rikotaan ylhäältä alas -mentaliteettia ja toimintamalleja ja erilaisten osallisuutta lisäävien keinojen kokeileminen ja käyttäminen kehittää vuorovaikutuskenttää kokonaisuudessaan. Tässäkin tarvitaan sallivuutta: kaikkea ei voida ratkoa kerralla ja toisaalta metodit eivät ole koskaan täydellisiä. 

Eelis kiteyttää keskustelumme loistavasti: “Usein osallisuushankkeissa tulee pohtineeksi, onko tässä mitään järkeä…? Vuorovaikutus on niin monitahoista, monimutkaista, se ei ole suoraviivaista ja intressien yhteensovittaminen on välillä todella vaikeaa. Silti aina projektin päätyttyä olen sitä mieltä, että lopputulos on kuitenkin aina parempi mitä enemmän näkökulmia otetaan huomioon.”